Niin se aika kuluu hukkaan. Mitaan tekematta.

Muutettiin maanantaina luksuslukaaliin. Joka on ihana. Iso. Tassa vaan nyt odotellaan parempia ilmoja, etta lukaalissa asumisesta saisi kaiken irti. Voisi istuskella kattoterassilla. Uida uima-altaassa. Pelata tennista. Tehda pitkia kavelyita rannalla. Mitaan naista ei juuri nyt oikein voi tehda, kun lampotila roikkuu itsepaisesti siina 15 asteen tienoilla ja tuulee niin maan mahottomasta. Himputin kylma.

Joka tapauksessa, oli ihanaa paasta pois hotellilta. Mutta tama yo menee taas taalla. Vaimolla on iltavuoro (paasee toista klo 23) ja huomenna aamuvuoro (alkaa klo 7). Ei tassa olisi paljon jarkea ajella kotiin, nukkua nelisen tuntia ja lahtea ajamaan takaisin. Joten jaatiin tanne yoksi. Nyt on viela surkeampaa olla taalla, kun ollaan jo viety kaikki kamammekin uuteen kotiin. Ei ole kirjoja mita lukea eika dvd:ta mita katsoa. Meinasin lahtea lenkille, mutta lenkkarit ja muut urheilukamppeet (seka sykemittari, johon olen kehittanyt pakkomielteisen riippuvuussuhteen) ovat uudessa kodissa. Ei voi edes keittaa teeta, kun seka vedenkeitin etta teepussit ovat uudessa kodissa. Ainoa mita tuotiin mukanamme vaatteiden lisaksi on lappari ja niinpa olen viettanyt noin 3 tuntia lueskellen blogeja. Tylsyyden tylsyys.

Vaimoke haki paria itselleen paremmin sopivaa tyopaikkaa. Voi kunpa sielta jotain kuuluisi. Tosiasia on, etta vaimoke on paatynyt alalle, joka ei hanelle oikein sovi. Tai siis asiakaspalvelu ei hanelle sovi. Monestakin syysta. Ensinnakin han on yksinkertaisesti ujo. Uusien ihmisten jatkuva kohtaaminen on hanelle hankalaa ja han on monesti vaivaantunut eika tieda, miten suhtautua ihmisiin. Toisekseen han ei ole mitenkaan kovin karsivallinen ja lempea ihminen, vaan arsyyntyy monesti typeriin/epakohteliaisiin/hitaisiin asiakkaisiin. Ja ottaa asiat niin kovin hlokohtaisesti. Hermostuu pienistakin asioista. Ei siis missaan tapauksessa ihanteellinen asiakaspalvelija kiireisessa ymparistossa.

Kuitenkin han on hyvin fiksu ja kaytannollinen ihminen, joka on hyva ratkaisemaan ongelmia ja jarjestamaan asioita. Pelkaan, etta tama nykyinen tilanne tyopaikalla vaikuttaa kielteisesti hanen itsetuntoonsa. Ikaan kuin han ei olisi tarpeeksi hyva etenemaan urallaan ja sen sijaan joutuu karsimaan tyossa, josta ei nauti. Olisin NIIN onnellinen, jos han saisi jonkin niista toimistotyopaikoista, joita nyt haki.

Eihan se, etta lukion jalkeen valitsi tietyn alan ja amkin jalkeen ollut silla alalla toissa, tarkoita etta siihen pitaa loppuiaksen mukautua. Yleensahan siina vaiheessa, kun uraa valitaan, ihmisilla ei valttamatta ole selkeaa kasitysta millaista oikeasti on olla silla alalla toissa. Tyoelamassahan sen vasta kokee ja huomaa, mika itselleen sopii.

Pitakaahan peukkuja vaimokkeelle.