Hassua. Eras kaukainen tuttava (lapsuudenystavani sisko, tarkemmin sanottuna – eli naita nykyajan facebook-kavereita, joiden kanssa en ole puhunut ainakaan 15 vuoteen enka todennakoisesti ilman facebookia olisi koskaan enaa missaan tekemisissa) kommentoi facebookissa “Selita, miksi elat mun unelmaelamaa!” Onpa imartelevaa ja samalla hassua, etta joku ajattelee minun elamani olevan unelmaelamaa. Tama kommentti liittyi postaamiini kuviin viimeiselta Sveitsin-reissulta.

Aloin tassa sitten miettia omaa elamaani. Noin ylipaansa olen kohtuullisen tyytyvainen asioiden kulkuun, mutta eihan tama tietenkaan mitaan unelmaa ole.

Ensinnakin tuntuu, etta monen suomalaisen mielesta jo pelkastaan ulkomailla asuminen itsessaan on unelmaa ja tekee elamasta samantien loputonta glamouria ja ihanuutta. Liittyneeko tama siihen, etta lomilla on yleensa mukavaa ja sitten kuvitellaan ulkomailla asumisen olevan yhta lomaa, en tieda, mutta tietenkin arki on arkea kaikkialla. Se, etta asun Etela-Espanjassa, tuo tietenkin elamaan hyvia puolia, lahinna nyt auringonpaistetta (mika Lapin kaamoksesta palanneena tuntuu erityisen hyvalta) ja miellyttavaa lampotilaa suurimman osan aikaa. Elaminen on myos halpaa, niin etta vaikka tienaan Suomen mittapuulla aika vaatimatonta palkkaa, voin silti asua mukavasti isossa talossa ja rahaa jaa normaalin elamisen ja matkustelun lisaksi viela saastoonkin. Tama tietenkin nostaa elamanlaatua.

Toisaalta, miellyttavaa ilmastoa lukuunottamatta tata aluetta, jolla asumme, ei voi oikein kuvailla unelmapaikaksi asua. Riippuu tietenkin siita, mista tykkaa, enka ole koskaan ollut mikaan suurkaupunki-ihminen, mutta silti taalla sita on vahan keskella-ei-mitaan. Andaluciassa on monta hienoa kaupunkia, mutta kaikki niista ovat turhan kaukana meista. Toiden takia pitaa kuitenkin asua Gibraltarin valittomassa laheisyydessa. Rajakaupungista olen valittanut blogissani aiemminkin; se on melko surkea paikka, jossa on kaupungin huonoja puolia (rikollisuutta, likaisuutta, pienet asunnot jne.) mutta ei kaupungin hyvia puolia, kuten runsasta kulttuuri- ja viihdetarjontaa, hyvia shoppailumahdollisuuksia jne. Monesti taalla tormaa siihen, etta mita ikina haluaakaan tehda tai ostaa, sita ei ole saatavilla. Netista pitaa tilata suurin osa asioista eika vapaa-ajalle ole liikuntaharrastuksien lisaksi paljon muita vaihtoehtoja kuin kayda ulkona syomassa tai juomassa. Kaipaisin joskus mahdollisuutta kayda teatterissa, nayttelyissa, vaikkapa elokuvafestivaaleilla tai jossain mielenkiintoisissa tapahtumissa. Mutta niitapa taalla ei paljon ole.

Noin muutenkin arkielamani hakee tylsyydessa vertaistaan. Normaalipaivaan kuuluu tietenkin toissa olo (toista lisaa myohemmin), useimmiten joko ennen tai jalkeen tyopaivan kuntoilu (yleensa salilla, joskus ehka uimassa), sitten kotiin, jossa istutaan vaimon kanssa ehka tunti tai pari sohvalla katsoen telkkaria/leffaa ja sitten nukkumaan. Seuraavana paivana uusiksi. Joskus harvoin saattaa kayda toiden jalkeen jossain muualla kuin salilla. Esimerkiksi viime viikolla yhtena paivana kaytiin n. 10km paassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa ostamassa uusi kahvinkeitin toiden jalkeen, ja tama tuntui jo ihan erikoiselta tapaukselta, seikkailulta suorastaan. Siina esimerkki arjen tylsyydesta, ei tama nyt ehka ihan unelmaelamaa ole. Viikonloputkaan eivat ihan glamouria uhku, silloin nimittain tehdaan ne kaikki kotityot mita ei viikolla kerkia eli imuroidaan, pestaan pyykkia,  siivotaan kylpparia, silitetaan vaatteita jne. Sitten pitaa tietenkin kuntoilla eli kayda juoksulenkilla. No, usein sentaan joko kutsutaan ystavia illalliselle tai mennaan vuorostamme joidenkin ystavien luo illalliselle, mika tarjoaa vahan vaihtelua, ja toisinaan kaydaan patikoimassa jossain vahan kauempana ystavien kanssa.

Ammatillisestihan tilanteeni on aika surkea. No, on sentaan toita, seikka mita ei nykypaivana ja tassa taloudellisessa tilanteessa pida vaheksya. Se, etta tyo on puuduttavan tylsaa ilman haasteen haivaakaan eika tarjoa mitaan etenemismahdollisuuksia urallani, vaivaa minua kuitenkin koko ajan enemman. Nolottaa kertoa ihmisille, mita teen tyokseni. Firmassa suurin osa tyontekijoista on minua nuorempia ja silti paremmassa asemassa ja paljon paremmissa tienesteissa. Tanaan on tasan vuosi siita, kun tassa tyossa aloitin enka ole siita missaan vaiheessa pitanyt. Jalleen tormaamme siihen, ettei talla alueella ole varaa nirsoilla tyopaikkojen suhteen, kuten ei ehka ole oikein missaan tassa taloustilanteessa. Hain joka tapauksessa eilen uutta tyopaikkaa, oman alan sellaista. Katsotaan kuuluuko sielta mitaan.

Mutta tyon, rahan ja sen sellaisten sijaan elamassa on tietenkin tarkeinta ihmissuhteet ja taman aspektin suhteen olen hyvin tyytyvainen elamaani. Vaimon kanssa on hyva olla ja kohta meilla tulee 9 vuotta tayteen yhteiselamaa. Vuosi sitten adoptoitu kissa on meille molemmille rakas perheenjasen, joka myos lisaa yleista onnellisuuttani.

Tietenkin tama facebook-kommentti viittasi lahinna matkusteluun. En itse asiassa ole onnistunut matkustelemaan viime aikoina laheskaan niin paljon kuin olisin halunnut. Vuosi 2011 ei tuonut tullessaan yhtaan pitempaa reissua. Ainoat matkat mita tehtiin oli pitka viikonloppu Marokossa (mutta sehan on melkein naapurissa), viikonloppu Madridissa Gay Priden aikaan (mutta sehan on samassa maassa) ja nyt viimein se Sveitsin reissu joka sentaan kesti viikon. Niin ja kaytiinhan me Liechtensteinissakin eli kahdessa eri maassa! Mutta kolmena edellisena vuonna kaytiin aina syksylla kunnon pitkalla matkalla, jota suunniteltiin koko edeltava vuosi ja jotka oli sellaisia unohtumattomia kokemuksia, ettei tallaiset minilomat tunnu oikein edes matkustelulta. Mutta noh, namakin ovat niita asioita, jotka ovat kiinni vain omista prioriteeteista. Otanko asuntolainaa vai lahdenko matkustelemaan? Hankinko lapsia vai lahdenko matkustelemaan? Hankinko kotiin 3 telkkaria vai lahdenko matkustelemaan? Mina olen aina valinnut matkustelun eika kylla kaduta yhtaan.

Tekeekohan se elamastani unelmaa?