Olen paattanyt palata blogimaailmaan ihan uudenlaisella otteella: nyt aion kirjoittaa todellisista tunnoistani, pohdiskella suhdettani ymparoiviin ihmisiin ja ymparistoon rehellisesti ja olla avoimempi kuin koskaan ennen. Kirjoittelin pari vuotta jonkinlaista blogia Cityyn, mutta jatin Cityn taakseni muutama kuukausi sitten ja havaitsin kaipaavani blogggausta. Mika viela tarkeampaa, nyt haluan kirjoittaa jotain todellista enka vain mielestani-coolia-hopohopoa, kuten Cityssa tein sulautuakseni joukkoon. Eli tervetuloa Nomadin elamaan!

En ole vuodatuksen blogeja paljon lukenut, joten en tieda onko ihmisilla tapana esitella itseaan ensimmaisessa blogissa. Sen haluan kuitenkin tehda, jotta sina, rakas lukijani, saisit jonkinlaisen kasityksen minusta ja minun maailmastani.

Olen jo 27 vuoden ikaan ehtinyt nainen, joka ei kuitenkaan tunne itseaan laheskaan niin aikuiseksi kuin tassa iassa pitaisi. Ymparisto- ja elainasiat ovat lahella sydantani ja siksi olenkin ollut kasvissyoja viimeiset kymmenen vuotta. Pienessa ristiriidassa ymparistoystavallisyyden kanssa on tosin matkustelu: olen hulluna matkusteluun ja lentokilometrit kasvattavat hiilijalanjalkeani valitettavan paljon, vaikka en aja autoa ja pyrin muuten elamaan suhteellisen ekologisesti. Elamani tarkein asia on tyttoystavani, jota tulen kutsumaan tassa blogissa vaimoksi, vaikka emme ole parisuhdetta rekisteroineet viela. Yhteista elamaa on vietetty lahes kuusi vuotta enka osaa kuvitella elamaa ilman hanta. Lesboidentiteetti on osa minua, josta kaikki laheiseni seka tyokaverini tietavat ja olen saastynyt onneksi suuremmilta draamoilta taman asian suhteen.

Seka vaimo etta mina olemme hotellialalla toissa, mika mahdollistaa tyoskentelyn melkeinpa missa pain maailmaa hyvansa. Se on erikoisen hyva asia siksi, etta vaimo ei ole suomalainen eika puhu paljon suomea, joten toiden saaminen Suomesta olisi erikoisen hankalaa ja toisaalta itsekin halusin aina ainakin kokeilla ulkomailla asumista. Niinpa olemme viettaneet viimeiset vuodet ulkomailla; ensin reilut 2,5 vuotta Irlannissa (josta tehtiin toissakesana 4 kuukauden harharetki Espanjaan) ja nyt muutettiin vasta noin kuukausi sitten Gibraltarille paremman ilmaston perassa. Nyt olemme samassa hotellissa toissa ja toistaiseksi myos asumme hotellin henkilokunnan tiloissa, kuten monet tyokaveritkin tekevat.Asutaan Gibraltarin kallion kupeessa eika ole harvinaista, etta parvekkeella vierailee apina tai pari. Taalla asumiseen, muuttoon ja mahdolliseen koti-ikavaan liittyvia tuntoja tulen myos purkamaan tassa blogissa.

Kirjoittaminen on myos osa minua, mutta valitettavan syrjaan jaanyt osa tassa “aikuis”elamassani. Teinina kirjoitin paljon tarinoita, jotka tietenkin jaivat visusti poytalaatikkoon (enka olisi niita ikina kehdannut kenellekaan nayttaa), mutta aikuisempana kirjoittaminen on jaanyt opiskelun, toiden ja parisuhteiden tuomien kiireiden takia. Osittain myos siksi, etta koen sen epamaaraisesti “oudoksi” ja havettavaksi harrastukseksi enka siksi kenellekaan koskaan puhunut tasta piirteestani. Muutama kuukausi sitten aloin jalleen kirjoittaa tarinaa, joka on pyorinyt paaassani niin pitkaan, etta oli pakko saada se jonkinlaiseen kirjalliseen muotoon ja uskaltauduin jopa mainitsemaan vaimolle asiasta. Han ei tietenkaan pitanyt kirjoittamista niin outona ja typerana tapana viettaa aikaa kuin olin kuvitellut, kutsui minua vain leikkimielisesti Jennyksi (L-Koodin katsojat ymmartanevat) ja antoi sen olla. Kielimuurin takia han ei voinut edes pyytaa, etta saisi lukea kirjoitukseni, mika oli minulle helpottavaa. En tieda miksi minulle on niin valtava kynnys nayttaa kenellekaan tekstejani tai edes kertoa, etta kirjoitan. Jos ikina voisin julkaista mitaan, on selvio etta kayttaisin taiteilijanimea. En voisi kuvitellakaan, etta “kaikki” voisivat lukea mita olen kirjoittanut tietaen etta se olen mina, ja kritisoisivat ja pilkkaisivat minua. Joka tapauksessa varsinainen unelmani olisi, etta voisin tienata leipani kirjoittamalla eika tarvitsisi kayda toissa, voisin vain herata milloin haluan, kirjoittaa milloin haluan ja elaa vapaasti. Tama on tietenkin totaalisen eparealistista enka edes haudo mitaan suunnitelmia taman toteuttamisesta, olen melko onnellinen poytalaatikkokirjailijana ja onhan tama blogikin eras tapa julkaista kirjoituksiani taysin anonyymisti.

Siinapa on kai Nomadi pahkinankuoressa. Minuun tutustut tietenkin parhaiten lukemalla blogiani (olettaen siis, etta jostain syysta haluat minuun tutustua), jota toivottavasti tulen kirjoittamaan melko saannollisesti. Kirjoittamisen aiheista ei ole pulaa, mutta ajasta ehka jossain maarin ottaen huomioon, etta tarvitsen yksityisyytta kirjoittaakseni ja vaimon kanssa ollaan yhdessa suurimman osan aikaa. Toivon kuitenkin, etta onnistun purkamaan ajatuksiani talla tavoin mahdollisimman usein ja sita kautta pysymaan suhteellisen tervejarkisena.