Elama on aikalailla mallillaan. Mutta ainahan sita ihminen jotain kaipailee.

Nyt tuli sellainen ihmeellinen kaipuu, kun kaukaiset kaverit hehkuttavat juhannuksen viettoa ja ennen kaikkea festareita. Oi joi miten monta vuotta siita on, kun mina olin viimeksi festareilla. Taitaapa olla melkein 13 vuotta. Siis jos puhutaan kunnon festareista, joilla ollaan monta paivaa ja telttaillaan jne. Olen ollut jollain pienimuotoisilla kaupunkifestareilla sen jalkeen, mutta sita ei minusta lasketa. Ja sitten yksi erikoinen kaveri (tai no. nykyaan voisi kai kutsua hanta enemmankin vanhaksi tuttavaksi. Kun eipa ole viimeisen 10 vuoden aikana pidetty yhteytta paljon muuta kuin facebookissa.) hehkutti miten mahtavan kaveriporukan kanssa han oli festareilla ollut.

Ei mulla oikeastaan ole koskaan ollut sellaisia festarikavereita, mika pitkalti selittanee vahaisen festarikokemukseni. Tai aina oli joku syy, yleensa niilla, joilla olisi ollut aikaa ei ollut rahaa ja niilla, joilla oli rahaa, ei ollut aikaa kun piti olla toissa. Tai tama ei tule, kun tuokaan ei paase eika sen poikakaveri paasta sita tms. Eli kovasta hinkumisesta huolimatta en ole kunnon festareilla ollut kuin pari kertaa elamassani, alaikaisena henkilona. Nyt sitten alkoi niin kaipailla sellaista nuoruudenmenoa, etta kaytais keikoilla ja oltais Suomen suvessa. Hoh hoijakkaa.

Eika mulla muutenkaan ole kylla mitaan, mita voisi kaveriporukaksi kutsua. Tiettyjen tyokavereiden kanssa tulee hengailtua joskus jonkun verran. Ex-tyokavereiden kanssa kokoonnutaan ehka puolen vuoden valein. Mutta sellaista kaveriporukkaa, joiden kanssa viettaisi saannollisesti aikaa ja pitaisi tiivista yhteytta. Joiden kanssa juteltaisiin kaikesta ja tehtais kaikkea yhdessa. Eihan sellaista ole ollut sitten vuosikausiin. Opiskeluaikana viela sellaista oli. Huoh.

Pitaakin olla jo niin vanha ja raihnainen.