Hjemmetti. Mulla on koneella tallennettuna ainakin kolme ellei enemmankin blogimerkintaa, mutta koska netti patkii enemman aikaa kuin toimii nykyaan, en ole saanut niita postattua. Toissa netti toimii, mutta ei voi keskittya kirjoittamaan kunnolla kun tyonteko hairitsee bloggausta. Kun saan netin toimimaan, postaan aikakoneella niita merkintoja aiemmille paiville.

Joka tapauksessa. Eilen merkattiin urallani historiallinen paiva. Ekaa kertaa elamassani pyysin (tai oikeastaan ilmoitin ansaitsevani) ylennyksen. Heh. Kuten viela-postaamattomissa-merkinnoissani pohdiskelin viikonloppuna, olen yksinani varausosastolla toissa eli teen kaiken itse. Mitaan tittelia minulla ei kuitenkaan ole, vaikka palkankorotus annettiin ihan pyytamatta. Marssin sitten touhukkaana pomon toimistoon eilen ja totesin, etta kun kerran olen yksinani vastuussa koko osastosta (ja kohta pitaa palkata uusi hlo talle osastolle kun alkaa high season) niin tittelini pitaisi olla vahintaankin supervisor ellei manager. Han oli sita mielta, etta niin pitaisikin ja olisi ehka pitanyt olla alusta alkaen. Eli nakojaan asia hoitui silla, ennen uuden hlon palkkaamista mun nimike siis muuttuu ja uusi tyontekija tulee sitten olemaan taysin mun vallan alla! Buah hah hah haa!

Asia on erikoisen merkittava siksi, etta olen aina ollut kovin epavarma ja valttanyt vastuuta mahdollisimman paljon tyoelamassa. Irkuissa huomasin, etta kuka tahansa voi hakea esimiesasemaa kunhan on tarpeeksi itsevarma - ekassa hotellissani pomo suorastaan tarjosi mulle respan vuoropaallikon jopia, josta kauhuissani kieltaydyin kuvitellen, etta enhan mie olisi tarpeeksi hyva, enhan mie osaisi enka parjaisi... ja kuka sen duunin saikaan? 21-vuotias kollega, joka oli ollu respassa toissa kokonaiset 2 kuukautta ja jolla ei ollut mitaan alan koulutusta. Ja naytti parjaavan silkalla itsevarmuudella. Nyt kun on jonkin verran jo tuota tyokokemusta ja kerrat koulutkin kaytyna niin pakkohan se on uskaltaa ottaa enemman vastuuta.

Olenpas nyt ylpea itsestani. Mina iso pomo. Hah hah hah.