On tama tyoelama yhta draamaa. Mika siina onkin, etta meidan tyokaverit nayttavat haihtuvan kuin tuhka tuuleen toinen toistaan myrskyisemmissa merkeissa. Vasta viime viikolla yksi puolalainen tytto lahti kavelemaan kesken tyovuoron huutaen mennessaan “I’m sick of this place!” ja kyseessa oli niinkin merkittava asia, etta han ei voi noudattaa yhta pienta saantoa, mita kaikki muut noudattavat vastaansanomatta.  Mutta ei, valittoman irtisanomisen uhallakin hanen pitaa saada tehda mita han itse haluaa ja han voi jattaa tyokaverinsa pulaan haihtumalla kesken tyovuoron.  Ensi viikolla hanta ei sitten toissa enaa naykaan. Eilen toinen puolalainen tytto (en ole puolalaisia vihaava rasisti. Tama on varmaan yhteensattuma tai sitten taalla on vaan niin paljon puolalaisia, etta on tilastollisesti todennakoista etta mita tahansa tapahtuukin, asiaan liittyy puolalainen tyontekija) ajautui sanaharkkaan kollegan kanssa. Tanaan kuulimme, etta han otti loparit ja irtisanomisajasta valittamatta ei tule enaa ensi viikolla toihin. Huoh. Yksin pitaa varmaan kohta pitaa koko firmaa pystyssa. Ja nama molemmat tytot ovat siis ikansa puolesta ihan aikuisia ihmisia, toinen 25-vuotias ja toinen yli kolmekymppinen, mita ei kylla taman kaytoksen perusteella uskoisi.

Njooh. Olin tanaan osittain kaikkien naiden draamojen ja puuttuvien kollegoiden takia 2 tuntia ylitoissa. Yritin parhaani mukaan auttaa respassa, vaikka sehan ei periaatteessa minulle mitenkaan kuulu, mutta en nyt vain kykenisi istuskelemaan pehvallani toimistossa itsetyytyvaisena, kun tiedan etta respassa on vain yksi tyontekija, joka on taysin helisemassa. Olen muutenkin sellainen tyyppi, ettei minua oikeastaan haittaa tehda ylitoita, vaikkakin odotan sitten siita hyvasta mitalia. Vahintaankin odotan, etta joku (mielellaan joku manager) huomauttaisi, etta herran jestas, sinakin viela taalla, johon sitten voisin marttyyrimaisesti tokaista etta jonkunhan ne on tyot tehtava tai jotain muuta vastaavaa. Valitettavasti hotellialalla ei nyt ole mitenkaan epatavallista tehda ylitoita tai tuurata jollain osastolla, joka ei varsinaisesti kuulu omaan tyokenttaan, joten ei sita tanaankaan kukaan mitenkaan huomioinut. Vaimoke vain huolestuneena kaski minun menna jo kotiin (eli siis huoneeseeni) ja han jai toihin. Ei saanut silla keinoin itsetuntoa kohotettua.

Nyt on kylla hartiat niin jumissa, ettei tama viela tyopaivan jalkeenkin tietokoneella istuminen tee ollenkaan hyvaa. Viime viikon huonojen kelien takia niin jooga kuin uiminenkin jai valiin kokonaan ja nyt sen kylla huomaa; hartioita sarkee niin etten viime yona saanut nukuttuakaan kunnolla. Ylihuomenna on pakko paasta joogaan, satakoon vaikka pikku-ukkoja.  Yksi erittain hyva asia Gibraltarilla asumisessa on se, etta monet liikuntamuodot ovat jostain kumman syysta ilmaisia. Uimahallilla saa kayda ilmaiseksi, jos asuu ja on toissa Gibraltarilla ja meidan joogakeskus toimii lahjoitusperiaatteella; omantunnon mukaan saa laittaa puntia seinalla olevaan laatikkoon, mutta kukaan ei vahdi kuka maksaa  paljonko eika siis pakko ole maksaa mitaan. Tamahan ylittaa ihan kasityskyvyn “rip-off-Ireland”-mentaliteettiin tottuneelle ihmiselle. Ollaan siis ilolla kayty joogassa ja olen kokenut sen tosi hyvaksi tavaksi lievittaa jannitysta ja stressia. Tunnin lopuksi tehtavassa syvarentoutuksessa olen oppinut paastamaan kokonaan irti arjesta ja lillumaan miellyttavassa ajatuksettomassa tilassa, vaikka joskus mieli silloinkin harhailee johonkin arkisiin asioihin. Mutta tunnen edistyvani mukavasti, niin etta joka kerralla kaydessa liikkeet tuntuvat luonnollisemmilla ja voin paremmin keskittya itse liikkeisiin eika vain siihen, etta onko mun jalka nyt oikeassa paikassa ja miten tuo tuossa vieressa voi taipua niin paljon paremmin kuin mina.

Kuten sanoin, viime viikolla koko tervehenkinen elama jai valiin ja tilalle astui hedonistinen elama. Meilla oli koko ajan jaakaappi taynna olutta, Martini Biancoa ja Bailey’sia joita sitten juotiin vihrean teen sijaan. Joogaamisen ja uimisen sijaan lohottiin sangylla katsellen elokuvia (meilla on yksi elokuvakanava nimeltaan True Movies, jossa naytetaan lahinna kasari- ja ysarileffoja, jotka perustuu kaikki tositarinoihin - siita nimi True Movies. Katsotaan tata kornia kanavaa niin paljon, ettei se ole enaa edes hauskaa, se on vain saalittavaa) ja kunnon ruoan sijaan tilattiin Pizza Hutista pizzaa. Ongelma on siina, etta minussa on ikaankuin kaksi persoonaa, toinen on se tervehenkinen joogaaja ja toinen on se kaljaa kittaava laiskiainen enka osaa oikein loytaa tasapainoa naiden kahden valilla. Se on joko-tai-tyyppinen tilanne. En tunne oloani hyvaksi elaessani pitkaan juopottelevaa laiskiaiselamaa, mutta tervehenkista elamaa viettaessani tunnen kaipuuta siihen antaa-menna-vaan-elamaan. Talla hetkella olen antaa-menna-vaan-tilassa kolmen oluen ja ruhtinaallisen Bailey’s annoksen jalkeen.