Huh huh. Kavin viime torstaina ekaa kertaa vuosiin ohjatussa jumpassa. En ole noita jumppia saanut missaan vaiheessa sovitettua ennen tai jalkeen toiden, joten olen kaynyt vain tavalliseen tapaan salilla. Nyt sitten innostuin, etta minapa kayn lounastunnilla, kun kerran taalta toista paasee aika helposti livahtamaan ja erilaisia kiinnostavia tunteja on paivasaikaan.

 Niin, siita Zumbaan menosta edellisessa merkinnassa jo intoilinkin, mutta enhan sitten sille nimenomaiselle tunnille ehtinytkaan. Loysin sitten 45 minsaa kestavan tunnin nimelta “Tone & Burn”, ei mitaan aavistusta millaisesta tunnista on kyse mutta paatin menna kokeilemaan. Huomautettakoon tahan valiin, etta olen harrastanut liikuntaa eri tavoin ja eri aktiivisuustasoilla viimeisen 10 vuoden ajan, mutta ohjatuissa jumpissa kavin oikeastaan vain ihan alussa opiskelija-aikoina. Joten kuvittelin olevani jo melkoisen hyvassa kunnossa, etta mika tahansa 45 minuuttia kestava jumppa ei voi olla kovin raskasta, mutta eikohan se liene tyhjaa parempi… no hoh hoi. Sinnehan melkein kuoli. Siina oli ihan lyhyt lammittelyvaihe, jonka jalkeen alkoi armoton lihasraakki. Ensin jalat, kyykkyja kyykyn peraan hillitonta vauhtia, viimeisista askelykyykyista en ollut paasta ylos. Sitten ylakroppaa, vaikka tein suht pienilla painoilla ei mitenkaan jaksanut tehda kaikkia toistoja melkeinpa mistaan liikkeesta.  Sitten vatsoja, mika sekin oli jarjettoman rankkaa mutta ainoa osio missa sain tehtya kaikki liikkeet (eika kukaan muu ymparilla jaksanut, joutuivat huilimaan melkein joka toisen liikkeen, hih hih) – tulipa todettua etta vatsalihastreeni on ainakin ollut tehokasta omin painkin. Ja se ohjaaja oli hullu sadistinen muija (siis hyvalla tavalla), joka ei antanut kylla hetken rauhaa, koko ajan huusi “give me ten more! And now another ten!” Oli sivumennen sanoen varmaan marokkolainen, tai siis naita Gibraltarin marokkolaisia. Aika hottis.

Tama tapahtui siis torstaina ja senhan tiesi sanomattakin, etta jalat tulee olemaan niin tukossa etta ihme jos pystyn kavelemaan parina seuraavana paivana. Perjantai ja lauantai olivat suunnilleen niin pahoja kuin odotinkin (perjantaina kavin salilla tekemassa kevytta palauttavaa holkkaa ja sen jalkeen rentoutumassa saunassa), mutta sunnuntaikin oli viela aika tuskainen (kaytiin eilen erittain rauhallisella ja lyhyella iltakavelylla) eika tanaankaan olla viela ihan kunnossa. Menin kuitenkin salille – ei tassa nyt monta paivaa sairaslomaa lihasjumin takia oteta, prkl – ja juoksu lahti ihan hyvin, vedin 3,5km juoksumatolla ja sitten vahan lihasta. En oikein osannut paattaa treenaisiko tuota pahiten karsinytta aluetta eli reisia ja pakaroita, mutta aattelin sitten etta kai nyt pienet askelkyykyt vois vetaa. Silla se paranee milla on tullutkin-mentaliteetilla. Noh, oikea pakarani oli asiasta ihan eri mielta. Tarkoitus oli tehda kolme sarjaa, mutta toisen sarjan lopussa kankun kipu oli jo niissa lukemissa ettei se voi mitenkaan olla hyvaksi. Hankala oli jattaa kesken, mutta pakko oli jukuripaankin antaa periksi. Annettakoon kankun nyt olla ainakin huominen ihan rauhassa, katotaan sitte keskiviikkona mille alkais. Silloin olis se mahdollinen lounastunti-Zumba jonne tahtois menna.

Tasta tuli nyt tallainen treenitilitys-postaus, mutta menkoon nyt – eipa naita minun treenijuttuja kukaan livenakaan jaksaisi kuunnella joten toivon mukaan virtuaalimaailmassa loytyy joku asiasta kiinnostunut!

Mainittakoon, etta on tassa kylla tanaan tullut syotyakin ihan hillittomasti, vielapa suklaatakin (kun kollega toi hyvaa hyvyyttaan valtavan konvehtirasian mulle seka vaimolle). Kaloreita on siis kylla keraantynyt paljon enemman kuin mita on poltettu, sita en epaile yhtaan.