On tama niin omituista. Surffailin tv-kanavilla yrittaen loytaa jotain lahestulkoon katsomisen arvoista. Sitten pysahdyin kanavalle, jossa naytettiin ei-erityisen-mielenkiintoista dokumenttia irlantilaisnaisesta, joka ilmeisesti sukututkimuksen nimissa yrittaa loytaa tietoa hanen iso-isoaidistaan (katolinen irlantilainen), joka meni 1800-luvun lopulla naimisiin juutalaisen miehen kanssa, mika oli suuri skandaali aikanaan. Pysahdyin ihan vain kuunnellakseni ihanaa irkkuaksenttia ja ihastellakseni Dublinin maisemia. Tuli niin ikava.

Typeraahan se on. Asun Etela-Espanjassa, yhdessa Euroopan aurinkoisimmista paikoista ihanassa asunnossa ja nautin tenniskentasta, uima-altaasta ja biitsin laheisyydesta. Ja ikavoin takaisin siihen sateiseen, tuuliseen ja kylmaan maahan, jossa lampotila ei koskaan kesallakaan ole yli 20C, siihen harmaaseen ylihinnoiteltuun kaupunkiin, jossa bussit eivat kulje aikataulun mukaisesti, talot ovat kylmia ja vetoisia ja mikaan palveluntarjoaja ei lunasta lupauksiaan. Omituista, miten ihmismieli toimii.

Toisaalta haaveilin juuri viikonloppuna, miten muuttaisin takaisin Suomeen ja palaisin opiskelijaelamaan. Menisin yliopistoon opiskelemaan sita alkuperaista unelma-alaani. Kaikkea sita pitaakin haikailla.

Tama varmaan osoittaa vain sen, miten epatoivoisen kyllastynyt olen tamanhetkiseen tilanteeseen. Tahan tyopaikkaan. Matka tulee hyvaan rakoon.