Voih. Olen pyoritellyt paassani jo yli vuoden tarinaa kahdesta anoreksiaan sairastuvasta tytosta. Sain sita kirjotettuakin ehka kymmenen sivun verran (silloin talloin patkissa), mutta jotenkin tuntuu etta teknologian jumalilla on jotain sita vastaan, etta minusta tulisi kirjailija. Olin tallentanut tarinani sille ex-lapparille, joka sitten kuoli, mutta kovalevy saatiin pelastettua, joten kaiken jarjen mukaan tarinan pitaisi olla silla kovalevylla. Eipa ole. Kaikki muu data kylla loytyy, mika oli vanhallakin koneella, mutta ei sita minun hengentuotostani.

Ei ole edes ensimmainen kerta, kun jotain vastaavaa tapahtuu. Aloitin Suuren Romaanini jo vuosia sitten, asuessamme viela Irlannissa. Sitakin ehti syntya ehka parikymmenta sivua. Sitten myytiin se kone eteenpain, joten tallensin tarinani muistitikulle. Sita ei vain sitten saanut enaa avattua millaan muulla koneella, herjasi vain jotain “corrupted file” tai jotain vastaavaa. Minahan en naista asioista paljoa (mitaan) ymmarra. Ja tama kirjoitusharrastukseni on minulle jonkinlainen dirty little secret, en siis tykkaa yleensa kertoa ihmisille kirjailuistani, joten en sitten kehdannut oikein keltaan kysya neuvoakaan.

Yritin sitten alkaa kirjoittaa sita alusta. Pitihan Pirkko Saisionkin kirjoittaa Punainen Erokirja alusta asti uudestaan kadotettuaan jo valmiin kirjansa. Ja muistanhan mina, mita olin siihen mennessa kirjoittanut. Mutta kun se ei vain sitten lahtenyt, ei millaan. Muistin idean, mita missakin osiossa tapahtuu, mutta kaikki lauseet tokkivat ja toksahtelivat, kieli ei millaan lahtenyt virtaamaan niin kuin joskus hyvissa kirjoitussessioissa tapahtuu. Harmittaa.

No mutta siita anoreksiatarinasta. En ollut millaan keksinyt sille sopivaa nimea. Olin pyoritellyt mielessani erilaisia sanoja liittyen aiheeseen ja yrittaen saada ne yhdistettya sopivasti. Jotain sellaista kuin hauras, lasinen, kevyt, kristalli, hoyhen, hento, linnunluinen… Tana aamuna istuessani skootterin selassa vaimon takana se yhtakkia loksahti paikoilleen. Se nimi.

Eli nyt kun nimi valmiina, pitaa sitten alkaa taas pakertaa tarinaa paperille. Tai siis koneelle tietenkin. Writing is re-writing, niinhan sita sanotaan, se kai olisi normaalia vaikkei jatkuvalla syotolla kirjoittamiaan teksteja menettaisikaan teknisten ongelmien takia… tasta lahin kylla tallennan kaikki kirjoitukseni vahintaan kahdelle eri lahteelle!

Pitaisi ruveta taas kantamaan mukanaan aina pienta muistikirjaa, mihin kirjoittaisi kaikki tallaiset akilliset valahdykset. Ne kun eivat koskaan tule silloin kun yrittaa oikein pakertamalla pakertaa jotain elamaa suurempaa kirjallisuutta. Ne tulevat akillisina valahdyksina kun tekee jotain ihan muuta.