Vietan iltaa yksin, mika on harvinaista. Hassua sinansa, mutta minulla ja vaimolla on useimmiten samat tyoajat (kahdella hotellityontekijalla se on tosi harvinaista!), minka ainakin itserakkaasti kuvittelen johtuvan siita, etta pomo tykkaa meista ja haluaa antaa meille mahdollisimmat mieluisat tyovuorot. Mutta kyseessa ei ole mikaan sattuma, etta vaimokkeella on ollut ainakin nelja perakkaista viikonloppua vapaana (!) ja han on lahestulkoon aina joko aamuvuorossa tai middle, mika tarkoittaa klo 9 - 17.30 elika tasmalleen minun tyoaikani. Jostain ihmeellisesta syysta talla viikolla hanelle sitten osuikin melkein pelkastaan iltavuoroja.

Tama ei haittaa minua ollenkaan, silla totta puhuen tama 24h7-yhdessaolo alkoi aiheuttaa jo lievaa klaustrofobiaa Nomadille. Eipa silla, koko kuusivuotisen historian aikanamme ollaan oltu tosi tiiviisti yhdessa, ja vaikka alussa rimpuilin vahan vastaan ja hain omaa tilaa, olen kai itsekin muuttunut ihmisena jossain maarin ja mukautunut vaimon luonteeseen, koska yleensa en enaa juurikaan kaipaa yksinaisyytta. Sita on kuitenkin tyoelaman mukana tullut ihan itsestaan, kun on jossain maarin eri tyoajat ja toki molemmat kaydaan joskus kotimaassamme ilman toisiamme. Mutta nyt kun asutaan hotellilla, ollaan oikeastaan samalla osastolla toissa eika ole paljon hotellin ulkopuolista elamaa, olen suorastaan toivonut, etta voisin joskus olla edes tassa meidan huoneessa yksin. Ensinnakin tarvitsen yksityisyytta kirjoittaakseni. En vain pystyisi keskittymaan kirjoittamiseen jos vaimo istuisi vieressa vaikkapa lukemassa tai katsomassa telkkaria. Sen lisaksi minulla on omituisia mielihaluja, joita voin toteuttaa vain yksin, koska muuten se olisi noloa. Muistaakseni Sinkkuelamassa puhuttiin joskus ilmiosta "Secret Single Behaviour" mika tarkoitti asioita, joita ei voi tehda kumppanin edessa ja mullakin on tallaisia tarpeita. Ei siis ole kyse mistaan pervosta, vaan esimerkiksi siita, etta haluan katsoa L-Koodia dvdlta tuhat ja sata kertaa, vaikka osaan kyseiset jaksot jo ulkoa. Eilen esimerkiksi ollessani yksin huoneessa vaimon ollessa myos eilen iltavuorossa aloin katsoa toista tuotantokautta, jonka olen oikeasti nahnyt ainakin 12 kertaa. Mutta kun haluan katsoa. Vaimo on nahnyt sen ehka 2 kertaa ja se riittaa hanelle, enka halua edes tunnustaa, etta katson sita TAAS. Toisekseen, nyt kun vaimoke on pakon sanelema absolutisti, voin nauttia syyllisyysvapaan (hirvea anglismi. anteeksi.) Heinekenin. Eilen tosin nautin turhankin monta; tanaan jatan ehdottomasti tahan yhteen. Syon myos liikaa suklaata, kun vaimon silma valttaa. Ja jos olisi tilaisuus, valvoisin mahdollisimman myohaan yolla ja nukkuisin puolipaivaan seuraavana paivana. Olen siis todella paha. Rebel without a cause.

Kuuntelen tassa samalla Ireland-cd kokoelmaa, jonka brittikollegani antoi minulle joululahjaksi ilmeisesti vitsina. Olenhan aina silloin talloin maininnut, miten ajattelen Irlantia nyt nostalgisesti kaivaten, vaikka tosiasiassa tuskin menisin takaisin. Hassua, miten nyt kuuntelen tata musiikkia, jota Irlannissa ollessani kuulin vain matkamuistokaupoissa :) Totta puhuen pidan tasta tunnelmasta. Outoa, miten sen kuitenkin yhdistan Irlantiin ja siella asumiseen, vaikka ymmarran kylla etta tama musiikki on turisteille markkinoitua imagoa eika varmaan merkitse perusirlantilaiselle yhtaan sen enempaa kuin joku tanhu perussuomalaiselle.

Viela tuosta yksinolosta parisuhteessa. Useimmille ihmisille on kai tuttu ajatus, etta parisuhteessa molemmilla pitaa kuitenkin olla jotain omaa elamaa ja omaa tilaa. Etta on ihan normaalia viettaa aikaa joskus ilman sita omaa kumppania. Ikava kylla vaimolle tama ajatus on outo. Hanen mielestaan suhteessa on jotain vikaa, jos ei halua olla koko ajan yhdessa ja se osapuoli, joka haluaa omaa tilaa, ei rakasta kumppaniaan tarpeeksi. (tama on nyt vahan karjistettya. mutta lahestulkoon nain on.) Siksi en halua oikein selkeasti sita omaa tilaa hakea, koska olen tahan mennessa huomannut, ettei han sita ymmarra, vaan loukkaantuu. Enka halua hanta loukata. Joka tapauksessa 90% ajasta HALUAN olla hanen kanssaan. Minussa on vain pienia sopukoita, jotka joskus tarvitsevat omaa aikaa. Esimerkiksi talla viikolla sita saan siis talla tavalla. Ilman mitaan riidan tynkaa ja ilman tarvetta loukata ketaan.

Huomennakin vaimo on iltavuorossa. Uuden vuoden aattoa en haluaisi viettaa yksin, mutta minkas teet. Kavin tanaan toiden jalkeen kaupassa (minulle on pieni seikkailu poistua hotellin alueelta. se on aarimmaisen saalittavaa, mutta minkas teet kun on tylsa elama.) ja tajusin vasta siella hirvittavan ihmismassan keskella monkiessani, miten lahella uuden vuoden aatto on ja miten monille ihmisille se nayttaa symboloivan maailmanloppua; niin hillittomasti tavaraa he karryihinsa tunkivat. Itse ostin vain pienen kuohuviinipullon (suosikkiani Freixenetia, njam) ja huomenna ilta menee varmaan normaalisti toiden jalkeen; istuskelen huoneessani katsoen dvd;ta ja ehka sitten klo 23 tienoilla vaimon tullessa kotiin avaan kuoharipullon. Ostin hanelle alkoholittoman oluen - eihan se kovin juhlavaa ole, mutta kai vahan parempi kuin juoda vetta tai teeta. Siina sita kai sitten kilistellaan laseja ja mennaan varmaan pian puolenyon jalkeen nukkumaan, koska vaimo on aamuvuorossa klo 7 seuraavana aamuna. Tama ei ole viela saalittavin uusi vuosi, minka olen viettanyt; luulen, etta sen tittelin vie kahden vuoden takainen uusi vuosi, jolloin olin hotellin respassa toissa. Tein samat vuorot kuin vaimo tana vuonna eli iltavuoro aattona ja aamuvuoro uuden vuoden paivana, mutta erona oli se, etta vaimo oli kotimaassaan. Vietin sen yon hotellissa, skoolasin itsekseni lasilla viinia katsellessa telkkarista jotain uuden vuoden ohjelmaa ja aamulla takaisin toihin. Ainakin tana vuonna ollaan yhdessa, se tekee kaikesta paljon parempaa.